maanantai 21. heinäkuuta 2014

Mikkelistä


Käytiin Parasystävän mökillä Anttolassa ja pistäydyttiin Mikkelin torilla. Sieltä löytyi Arabian syviä Sinivalko-lautasia. Olivat tosi hyväkuntoisia, joten suostuin maksamaan kuudesta lautasesta yhteensä 25 euroa. Matkaavat mökille entisten jatkoksi.

Siskolta


Siskolla on hyvä maku ja kivoja vaatteita. Olemme samankokoisia ja välillä hän antaa vanhoja vaatteitaan minulle. Nyt sain kahdet housut (Espritin ohuet caprihousut ja leopardikuvioiset leggins-housut) ja kesäpuseron, kaikki hyväkuntoisia ja sopivia. 


Lontoon UniQlosta


Lontoon matkalla tuli pari lipsahdusta. Tykkään japanilaisen Uniqlon vaatteista. Ostin fantastisen lörppäpuuvillaa olevan harmaan blieserin (60 euroa), jota olen käyttänyt jo ahkerasti. Lisäksi joustavaa puuvillaa olevat tiukat lilasiniset housut (19,90e) ja mystavalkoraitaisen stretsialuspaidan (9,90e).


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Salon iltatorilta


Mökkitossut (nro 29) pikkupojille 2,5 euroa ja Mauri Kunnaksen kirja (1 euro). Kirjassa on tosi pieni tekstikoko, liekö joku kirjakerhopainos? Salon iltakirppiksellä tänä kesänä ekaa kertaa. Aika tylsää tavaraa, paljon lastenhuoneen roinaa eikä ollenkaan lemppareitani, vanhoja lehtiä.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Marimekkoa

Hietsun kesäkirppikseltä löytyi ihanat marimekot. Toinen ohutta puuvillaa, upeasta musta-valkokuviosta (8 euroa) - annoin Esikoiselle, joka otti heti käyttöön. Toinen musta, pellavaviskoosi tunika (8euroa) minulle.



Pitkä- ja lyhythihainen sinivalkoinen maripaita XL-kokoa Lontoontytölle, 5 euroa/kpl. Lisäksi pikkupojille vihreäkeltaraitainen (ihana) maripaita (3 euroa).


Pallokuvioinen, mustavalkoinen XL-maripaita edelleen Lontoontytölle (4e). Ihana ohut viskoosinen kesäpusero 4 euroa (pieni repeämä alahelmassa, joka helppo korjata).


Pellavainen, hyväkuntoinen villatakki (15 euria).

Pikkupojille musta-valkoraitainen yöpuku 3 eurolla - housuijen polvessa reikä, joka pitää korjata ennen kuin annan pikkupojille.

Vaikka mitä

Käyttämättömät villasukat 3 euroa 

Pikkupojat (ja Mummi) rakastavat Viirua ja Pesosta (2euroa)

Isot Mari-särvetit (1euro) ja dosetteri (1euro)

Muovitraktori 3 euroa


Tutta villainen välihaalari vauvalle (2euroa). Vaikka vauvoja ei ole tiedossa, oli niin hyväkuntoinen ja Mummin mielestä käytännöllinen ja tarpeellinen, että oli pakko ostaa.

Vaaleansininen t-paita Juniorille (2 euroa). Ei kelvannut, joten otin itse jumppapuseroksi.